facebook1.jpg  youtube.jpg

 
Jaa sivu facebookissa
feed image
Aloitteestani hiljaa hyvä tuli | Tulosta |
Harvoin valtuutetun aloite johtaa niin merkittäviin tapahtumiin, kuin tekemäni aloite Metsäkartanon rakennusomaisuuden järjestelyistä. Vettä tosin ehti Keyritynjoessa virrata hankkeen vaiheissa, mutta lopputulos on tärkein.

Elettiin vuotta 2003, kun esitin valtuustoaloitteessani , että kunnan ollessa vakavassa taloustilanteessa, kannattaisi kunnan omaisuusmassaa järjestellä niin, etteivät Metsäkartanon kehittämisen investoinnit entisestään vaikeuttaisi kunnan kassan hallintaa. Asia pantiin mietintämyssyyn, jossa sitä hauduteltiin ensin pari vuotta.

Asia nytkähti liikkeelle, ja  muistaakseni vuonna 2005 Metsäkartano alkoi maksamaan kunnalta vuokraamiensa rakennusten vuokran lisäksi niinsanottua pääomavuokraa ja osallistui siten noin 100.000 eurolla kunnan lainojen pääoma- ja korkokuluihin. Vaikka aloite virallisesti ilmoitettiin haudatuksi, sen sisältö tuntui jääneen kiehtomaan vastuullisia päättäjiämme ja Kartanon johtoa.

Kun kunnan toiminnan raamit ovat viime vuosina entisestään kaventuneet ja sen on ollut entistä aiheellisempaa keskittyä vain ydinperuspalvelujensa tuottamiseen, aloitteessa esiin tuotu ajatus herätettiin uudelleen henkiin Metsäkartanon Säätiön ja kunnan välisissä neuvotteluissa.

Joulukuun 17. päivän valtuustossa armon vuonna 2009 hanke sai kunnanvaltuuston yksimielisen vahvistuksen. Kunnan rakennuttamat ja omistamat rakennukset siirtyvät Metsäkartanon säätiön hoitoon 1.1.2010 ja Metsäkartanosta tulee isäntä omaan taloonsa. Merkittävää on ollut Opetusministeriön ymmärtävä kanta asiaan ja kunnan päättäjien neuvottelutaito asiaa eteenpäin viedessä.Kunnan kassaan kilahtaa 1,2 miljoonaa euroa, joilla Metsäkartanon investointeihin otetut lainat, noin 450.000 euroa voidaan maksaa pois.Ja vähän jää ylikin.

Hitaita ovat herrojen kiireet, sanotaan. Eikä todella suuren luokan muutoksia hetkessä saada aikaan. Mutta hyvää kannattaa odottaa. Ja valtuustoaloitteita kannattaa esittää. Tänä syksynä esittämääni seniorien ja kaiken kansan lähiliikuntapaikkaan on varattu talousarviossa suunnittelurahaa 20.000 euroa vuodelle 2010 ja rakentamisrahaa kymmenkertainen euromäärä tuleville vuosille. Kunnan on kannattanut aikanaan satsata nuorison hyvinvointiin Metsäkartanossa ja kannattaa satsata koko kunnan väestön liikuntapalveluihin tulevaisuudessakin. Yksituumaisuus ja järkevä hankkeen suunnittelu voivat viedä tämänkin aloitteen hyvään lopputulokseen.

 Entisen Nimismiehen talon kunnostuksesta tekemäni aloite on sekin ollut myötätuulessa. Menneenä kesänä rakennuksen pinta on maalattu ja korjattu kiireellisimpiä vahinkopaikkoja. Rakennuksen käyttötarkoituksen muutosta vielä odottellaan. Ja sopivan toimijan ilmoittautumista ottamaan vastuun Rautavaaran yhden arvokkaimman puurakennuksen hellästä huolenpidosta.