facebook1.jpg  youtube.jpg

 
Jaa sivu facebookissa
feed image
Kohtuudella | Tulosta |
Jos lukaisette näiltä sivuilta tietoa minusta, huomaatte, että olen maatalon poika. Pihapiiri, sen ympärillä pellot, vieressä Ala-Keyritty -järvi ja loitompana metsämaat, siinä elämäni rakkain ympäristö. Voi sanoa, että luonto on ollut minulle sekä koti että työpaikka. Minulla on myötäsyntyinen ymmärrys siitä, että luontoa ja ihmisen elinympäristöä tulee vaalia. Elämän ja luonnon rikkauksien tolkuton riistäminen ei käy päinsä, se ei ole kestävää. Tasapainoton ja holtiton luonnon hyväksikäyttö johtaa katastrofiin.

Olemmeko unohtaneet kohtuullisuuden? Pärjäisimme varmasti vähemmällä kertakäyttöhyödykkeiden määrällä, eikä kaiken tarvitse aina olla tuliterää viimeisintä vinkaisua. Mainonta pyrkii luomaan meille keinotekoisia tarpeita, joita emme ennen tienneet meillä olevankaan. Säästäväisyys esimerkiksi energian käyttämisessä on yksittäisen kuluttajan kannalta hieno tapa tehdä valinta kohtuullisuuden puolesta. Niin, käytin edellä sanaa ”kuluttajan”. Sellaisiahan me olemme, mutta täysiverisistä kuluttajista voisimme siirtyä edes osittain ”säästäjiksi”. Meidän kristillisdemokraattien vaaliohjelmassa todetaankin, että ”suositeltavin energiamuoto on energian säästö”. (Voit lukea lisää ajatuksiamme KD:n vaaliohjelmasta . )

 Toisaalta kohtuus tulisi ottaa huomioon, vaikka oltaisiin pyrkimässä sinänsä kannatettaviin ympäristönsuojelullisiin tavoitteisiin. Tässä tulee väistämättä mieleen haja-asutusalueiden jätevesiasetus. Se oli jo lähtöjäänkin epäonnistunut ja kohtuuton. Lisäksi siihen liittyi markkinamiesten isku, jolla kaupiteltiin maaseudun asukkaille toimimattomia ja kalliita puhdistusjärjestelmiä. Haja-asutusalueiden jätevesien käsittely tulee järjestää järkipohjalle, eikä ylimitoitettujen oletusten mukaisesti. Tarkoitus oli hyvä, mutta Itämeren tilaa pitää kohentaa kokonaisuutena rantavaltioiden kesken, ja puuttumalla ensin pahimpiin saastelähteisiin. Itämerta pilaa 85 miljoonaa rantavaltion ihmistä, ei vain 5 miljoonaa suomalaista. Yhteisiä toimia koordinoitaessa Suomen pitää olla aktiivinen. (Jätevesiasetuksesta ks. myös blogikirjoitukseni 21.9.2010 .)

copyright_ilkka_roininenjpg.jpg

Kohtuuteen kuuluu luonnon monimuotoisuus ja perinnemaiseman vaaliminen. Se on tärkeä osa Ilkan työtä omalla maatilalla, jossa perinnemaisemia on liki 8 hehtaaria. Kuva Kellomäestä.

 

HUOMIO, YSTÄVÄNI:
EMME OLE ENTISESSÄ NEUVOSTOLIITOSSA. KOMMENTOI ROHKEASTI BLOGIKIRJOITUKSIANI TÄHÄN ALLE!