facebook1.jpg  youtube.jpg

 
Jaa sivu facebookissa
feed image
Liikkuvaan junaan | Tulosta |

Eduskuntavaaliehdokkaaksi asettumiseni tapahtui eilen illalla semmoisessa vilskeessä että heikompaa ihan huimaa.

Kello 16.07 kansanedustaja Kari Kärkkäisen avustaja soitti, että Kari ei asetu ehdokkaaksi. Olin matkalla piirihallituksen kokoukseen joka alkoi iltakuudelta.

Täytettäväksi oli jäänytkin kolme ehdokaspaikkaa kahden sijaan. No, ei siinä mitään. Toisia ehdokkaita olinkin etsinyt melkein päätoimisesti viimeiset puoli vuotta, joten touhu oli tuttua.

Lähden kisaan rohkealla mielellä, niin kuin vaalilauseenikin kuuluu: Ilkka Eduskuntaan, niin että heilahtaa! Tunnelmat vaalipiirissä ovat vähän samanlaiset kuin tilanne, josta tuon lauseen tempaisin: Tuntemattoman Sotilaan joukko on ihan tuiskeen alkuvaiheessa kyyristelemässä metsän siimeksessä ja suunnittelee suon ylitystä.Kokemattomien mieltä tilanne vähän aristelee, mutta upseeri nousee miestensä eteen ja loihe lausumaan jotenkin näin: "Ehei, pojat sotaa näin käydä. Nyt mennään suon yli niin, että heilahtaa!" Ja yli mentiin.

Viestitä minulle, miten voit olla tukemassa kampanjaani. Kaikki apu on arvokasta ja tuiki tarpeen.