facebook1.jpg  youtube.jpg

 
Jaa sivu facebookissa
feed image
Murheen murtama kylä | Tulosta |

Taivaan pilvet lakaistiin pienen kirkonkylämme päälle, kun kaikkien tuntema ystävällinen naisihminen surmattiin raa´asti kotonaan ihan kylän keskustassa.

Tuntui uskomattomalta katsoa poliisin verhoilla peittämän kodin ikkunoita kun veimme muistokynttilät pimevevässä illassa ystävämme ikkunan taa.

Tuntuu hirvittävältä ajatella, miten päihtyneet ja väkivaltaisiksi tunnetut kolmekymppiset miehet ryntäävät yksin asuvan kotiin ja pahoinpitelevät silmittömästi päähän hakaten pakenevaa. Ryöstävät sitten tämän auton ja lähtevät kohti Kuopiota vaarantaen muun liikenteen.

Pois mennyt ystävämme oli rauhallisuudesta ja ystävällisyydestä tunnettu koko kylällä. Entisen ammattinsa vuoksi hän oli odotettu vieras kylän maalaistaloissa. Tuttuja oli kaikkialla. Edesmennyt ystävämme harrasti innokkaasti kristillisiä arvoja mm. raamattupiirissä ja hengellisissä tilaisuuksissa käyden. Tapasin hänet viimeksi neljä päivää ennen järkyttäviä tapahtumia myyjäisissä ja vaihdoimme kahvipöydässä kuulumiset.

Jokainen kohtaaminen voi olla viimeinen ja jokainen tervehtiminen hyvästi jättö. Ei ole kylämme enää entisensä...