facebook1.jpg  youtube.jpg

 
Jaa sivu facebookissa
feed image
Perustuslaki(kaveri) tuomioistuin? | Tulosta |
Oikeuskanslerin mukaan pääministeri Vanhanen oli esteellinen osallistumaan hallituksen istuntoihin, joissa päätettiin Raha-automaattiyhdistyksen avustusten myöntämisestä Keskustapuolueen Nuorisosäätiölle, joka tuki Vanhasen vaalikampanjaa vuonna 2006 23 000 eurolla.

Siksi hän onkin tehnyt eduskunnan perustuslakivaliokunnalle ilmoituksen Vanhasen virkatoimien tutkimiseksi. Oikeuskanslerin mukaan pääministeri Vanhanen oli esteellinen osallistumaan hallituksen istuntoihin, joissa päätettiin Raha-automaattiyhdistyksen avustusten myöntämisestä Keskustapuolueen Nuorisosäätiölle, joka tuki Vanhasen vaalikampanjaa vuonna 2006 23 000 eurolla.

Vanhanen oli pääministerinä toistuvasti vuosina 2006 – 2009 valtioneuvoston istunnoissa myöntämässä Raha-automaattiyhdistyksen varoista miljoonien 
avustukset Nuorisosäätiölle. Näin muodostui asetelma, joka hallintolain esteellisyyssäännöksen tarkoittamalla tavalla vaaransi luottamuksen Vanhasen puolueettomuuteen. Vanhanen on siten menetellyt lainvastaisesti. Lainsäädännön mukaan oikeuskansleri ei voi määrätä esitutkintaa Vanhasen asiassa, vaan asia menee eduskunnan perustuslakivaliokunnan päätettäväksi.


Vaan minkälainempa konklaavi onkaan tämä Perustuslakivaliokunta? Sen jäsenistä kolme ja varajäsenistä kaksi on Keskustan kansanedustajia ja siis Vanhasen puoluetovereita. Yksi heistä, valiokunnan varajäsen Hannes Manninen on Raha-automaattiyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja. Hänet valittiin tehtävään lahjusrikoksista syyteharkinnassa olevan entisen keskustakansanedustajan Jukka Vihriälän tilalle.

Raha-automaattiyhdistyksen ylin päättävä elin on yhdistyksen kokous. Ja ketäpä me sielllä tapaammekaan? Siinä ovat edustettuina RAY:n 98 jäsenjärjestöä. Niistä ainakin seitsemän on Keskustapuolueen käsissä. Monet muut ovat muiden eduskuntapuolueiden hallinnassa. Tunnetuin keskustalaisista Raha-automaattiyhdistystä johtavista järjestöistä on Nuorisosäätiö. Keskustapuolue on jäsenenä esim. Huoltoliitossa, joka RAY:n jäsenjärjestö.

Keskusta on siis puolueena johtamassa Raha-automaattiyhdistystä, ja sama Keskusta on edustettuna perustuslakivaliokunnassa,joka päättää, toimiko Vanhanen oikein.

Miten perustuslakivaliokunta voisi olla asiassa puolueeton? Iso puute on, että Suomessa ei ole puolueista riippumatonta perustuslakituomioistuinta. Perustuslain ylin tulkitsija on eduskunnan perustuslakivaliokunta. Kun pukki on kaalimaan vartijana, niin korruptiolle luodaan hyvää kasvualustaa.


Perustuslakituomioistuimen perustaminen olisi eduskunnan käsissä. Nykyiset valtapuolueet eivät sitä halua. Niillä taitaa olla liikaa salattavaa.

Toivottavasti outo "maan tapa" saa tulevissa vaaleissa kansalta tuomionsa.