facebook1.jpg  youtube.jpg

 
Jaa sivu facebookissa
feed image
Rautavaaralaiset ottavat onnen ohjat omiin käsiin | Tulosta |
Oman lämpöosuuskunnan ja koko kunnan kattavan valokuituosuuskunnan perustaminen ovat verraton osoitus rautavaaralaisten valveutuneisuudesta.

Vuosi sitten perustettuun lämpöosuuskuntaan voidaan liittää kaikki taajaman kiinteistöt. Viime keväästä alkaen osuuskunta on jo toimittanut lämmön kymmeniin keskustan kiinteistöihin. Energiana käytetään haketta ja muita biopolttoaineita. Osuuskunta rakensi verkoston ja uuden lämpökeskuksen jonka automaatiotekniikka on "viimeistä vinkaisua" tässä tasavallassa.  Lämpökeskusta voidaan ohjata kännyköiden ja läppäreiden avulla. Energia tulee oman kunnan metsistä työllistäen paikallisia yrittäjiä. Eikä energia ole sen kalliimpaa kuin muillakaan toimittajilla.

 Toimivat laajakaistat on määritelty kansalaisten perusoikeuksiin kuulviksi.Vähintää 40% alueen talouksista tulee tehdyn selvityksen mukaan liittymään 100 megan kuituverkkoon. Näin voidaan varmistaa, etteivät rautavaaralaiset tule putoamaan kehityksen kelkasta ainakaan ensimmäisinä.

Laajakaistatyöt pyritään aloittamaan maastossa jo syksyllä 2010. Upea oivallus on myös se, että kirkonkylän lämpöosuuskunnan kanavien kaivuun yhteydessä rakennettiin samalla valmiiksi putkitukset, joita myöten taajaman kiinteistötkin pääsevät nopeaan laajakaistaan.Rautavaaralaisten näkemys on, etteivät langattomat verkot mahdollista tulevaisuuden tiedonsiirtoa varsinkaan siinä vaiheessa, kun osa tv- ohjelmien tarjonnasta putoaa antennitarjonnasta kaapeleiden välityksellä jaettavaksi.Tuota taustaa vasten hämmentää muun muassa Juankoskella herännyt kapina maakunnallista kuituverkon rakentamista vastaan. Kaikkien kunnanisien olisi nyt oltava kovassa iskussa puolustaessaan kuntalaistensa perusoikeuksia.

Kannattaa liittyä hanketta tukevaan facebook ryhmään "Kunnon laajakaista Rautavaaralle".