|
Vaalilain korjaamisen vastustamiselta putosi pohja. |
| Tulosta |
|
|
Pienpuolueita ja pieniä vaalipiirejä rankasti sortavan
vaalilain korjaus tyssää kerta toisensa jälkeen isompien puolueiden tahdon
puutteeseen. Niiltä kun vähenisi jokunen kansanedustajapaikka nykyjärjestelmään
verrattuna. Kun isoissa vaalipiireissä paikka Eduskunnasta voi hellitä
muutamalla tuhannella henkilökohtaisella äänelle, esimerkiksi Pohjois-Savossa
äänikynnys voi nousta toiselle kymmenelle prosentille kaikista vaalipiirin
äänistä. Se on vääryys.
Päättyneellä vaalikaudella saatiin jo luotua ehdotus uudeksi
vaalijärjestelmäksi, jossa muun muassa itäsuomaisen vaaleissa antama ääni olisi
lähes yhtä painava Etelä-Suomessa annetun äänen kanssa. Äänten laskutapa olisi
ollut nykyistä jonkin verran monimutkaisempi. Siinä viimeiset paikat olisi
jaettu mahdollisimman tarkasti äänestäjien tahtoa valtakunnan tasolla
kunnioittaen. Isot puolueet torppasivat ehdotuksen perustellen, että vaalitulos
saataisiin lopullisesti laskettua vasta äänestyspäivää seuraavaan aamun
mennessä! Siis liian monimutkainen, vaikkakin paljon nykyistä demokraattisempi
järjestelmä.
Eduskuntavaalien tuloksen selviämisestä on kohta kaksi
kuukautta, eikä maahan ole saatu hallitusta. Mihinkäs se kiire nyt jäi? Eikö
ensiksi olisi pantava kuntoon perusoikeuksista yhtäläinen äänioikeus?
Hallitusohjelmasta vaalilain korjaamista ei missään tapauksessa saa jättää
pois.
Ilkka Roininen
Kd Pohjois-Savo, pj
Rautavaara
|