facebook1.jpg  youtube.jpg

 
Jaa sivu facebookissa
feed image
Vettä, ystäväni vettä! | Tulosta |
No sitä lajia on totisesti tullut taivaalta männä kesänä, mutta entäs hanasta?

Voe tokkiisa, miten voikaan olla veden saanti joskus täällä haja-asutusalueella takkusten takana. Vuoden päivät pohjustimme osuuskunnan putken vetämistä Keyrittyjärven alitse. Luvat jo oli ja kaikki. Mutta ne kustannukset! Ensin kummastutti se, että mitenkä voi vesijohdon upottaminen järven pohjaan olla kalliinpaa metrille kuin kaksi metriä syvän ojan kaivaminen ja sen peittäminen maalle. Toisekseen, alun toista kilometriä pitkän linjan teon hinnalla olisi saanut kokonaisen omakotitalon Rautavaaralta vesineen kaikkineen. Kustannusarvio oli vähintään 30.000 euroa. Se on aika paljon siitä lystistä, että pääsee maksamaan veden kulutusmaksua.

 Niinpä päädyimme toistaiseksi kunnostamaan oman lähdekaivomme, joka on lipittänyt tuota "vanhinta voidetta" uskollisesti jo 40 vuotta. Eikun kaivon renkaat vain esille, saumoihin laastia, ympärille muovit ja routaeristeet ja puoli kilometriä yli kuusisenttistä muoviputkea piiloon maan uumeniin. Vielä piti kaivaa toista sataa metriä ojia kaivon ympäristöön, etteivät pintavedet pääsisi vesipesään. Kustannukset jäivät noin 7.000 euroon. Toivotaan että tavaraa riittää seuraaviksi 40 vuodeksi. Silloinhan sitä jo varmaan ollaan huomattavasti köhelömmässä kunnossa.