facebook1.jpg  youtube.jpg

 
Jaa sivu facebookissa
feed image
Yhden kunnan Pohjois-Savoon? | Tulosta |
Ely-keskuksen ylijohtaja Kari Virranta teki räväkän aloitteen kuntarakenteesta. Sitä sietää tutkia tarkemminkin.

Räväköillä aloitteilla on se vaara, että ne torjutaan hätäpäissään tutkimatta. Olen puolet elämästäni seurannut luottamushenkilönä oman ja naapurikuntien reaktioita valtiovallan patistellessa niitä kustannustehokkaampiin rakenteisiin. Usein on käynyt niin, että kuntaliitoksia tutkaillaan muutama vuosi-pari ja sitten lopuksi veisataan yhdessä virrestä "koskaan et muuttua saa". Valtava määrä kuntien terävintä aivokapasiteettia käytetään suunnittelemaan sellaisia rakenteellisia uudistuksia, jotka eivät sitten loppujen lopuksi edes riitä muutoksia vaatineelle valtiolle (Lapinlahti-Varpaisjärven Paras- hanke). Toisinaan suunnitellaan kuntaliitosta, jossa kunnilla on yhteistä maarajaa jokunen kilometri (Nilsiä-Kuopio).

Tai sitten tehdään liitoksia, jossa isoon kuntamammuttiin liitetään sen kainalosta lilliputti-sarja kunta (Kuopion seutu). Paras-hankkeen edellytysten täyttämiseksi syntyy jos jonkinlaista hallinnollista himmelikköä, josta ei erkkikään ota kohta selvää. Eivät nämä ole sellaisia kustannustehokkuutta luovia uudistuksia, joihin lain laatija pyrkii.

Kainuun kunnissa on kohtalaisella menestyksellä kokeiltu mallia, jossa rakenteet ovat muuttumassa pysyvästi toivottuun suuntaan. Välitason hallintoa on purettu. Miten se on näkynyt kustannuksissa, palvelujen saatavuudessa ja kuntalaisten tasapuolisena kohteluna, on ollut Kainuun kuntapäättäjien arvioitavana jo muutaman vuoden ajan. En ole kuullut, että kokeilusta suivaantuneet olisivat muuttaneet Pohjanmaalle tai muuallekaan.

Vastaava merkittävä valtakunnallinen muutos voisi olla Pohjois-Savon suurkunta. Loppuisi kerralla herra valtion jurputus asian sunteen. Luonnollisesti yhden kunnan Pohjois-Savossa olisi kaksi merkittävää häviävää elementtiä: Kuntien hallintoporras ja luottamushenkilöiden lukumäärä. Jos kaikki maaseutukunnat liittyisivät suur-Kuopioon, niillä olisi kuitenkin niin merkittävä painoarvo, ettei reuna-alueita suinkaan voitaisi jättää oman onnensa nojaan. Päin vastoin. Riittävän isolla uudistuksella luotaisiin ajattelutapa, jossa harvaan asutut alueet ovat luonnollinen osa kaupunkikeskittymiä.

Jos Virrannan esille ottama kuntauudistus todettaisiin järkeväksi ja palvelut kaikille tasapuolisesti takaavaksi, muutos tulisi tapahtumaan pitkän siirtymäajan kuluessa. En usko, että yksikään kunta lähtee suunnittelemaan sellaista uudistusta, joka toisi maakuntaan massatyöttömyyden yksistään kuntien palvelusta potkaistuista työntekijöistä. Kiitos Kari Virrannalle, jolla näyttää olevan tarpeeksi leveät hartiat nostaa isokin kissa pöydälle.

toivasen_yhden_kunnan_ylsavo.jpg