|
Kun muuan emäntä avasi tässä taannoin Kelan sähkoisen palvelun oli yllätys melkoinen.
Hupsista sentään! Tietokoneen ruudulle levähtivät tuntemattoman savolaismiehen tiedot. Siinä lie silmät mulahdelleet molemmilla, ynnä Kelan ryökkynöillä. Vieläpä suunnittelevat muun sähköisen asioinnin lisäksi äänestämistäkin tietokoneilla. Voisihan se mielenkiinto yhteisten asioiden hoitoon kasvaakin, kun kone saisi arpoa vaalin tuloksen.
Yllätyspostia tuli tässä pari vuotta sitten meidänkin postilaatikkoon. Herr Ilkka Roininen sai tiukan sävyisen saksankielisen ukaasin, että koska Herr Roininen on "sopimuksemme vastaisesti käyttänyt arkkitehtuurisuunnitelmissaan meille kuuluvaa tekijänoikeutta, niin olemme pakotetut jättämään asian asianajotoimistollemme". Ja alla oli varmemmaksi vakuudeksi advokaatin osoite, jota sopii lähestyä, jos asiassa on jotakin epäselvää.
Eipä minulla muuta ollutkaan kuin epäselvää. Siispä riensin paikkakunnan saksalaisperäisen kieltenopettajan pakeille ja yhdessä tekstiä tavattuamme soitimme ulkomaan puhelun kirjeen lähettäneelle. Hanski ilmoitti ykskantaan, että kyllä tämä minun edessäni hölmistyneenä seivova Herr Roininen ymmärtää luovasta työstä enemmän lannan luomisesta keväisellä pellolla kuin kirjeessä mainitsemastanne konserttitalon suunnittelusta.
Meitä on Suomesta löytynyt nettiä selailemalla neljä sellaista täysnimikaimaa, jotka pomppaavat esiin useimmin googlettamalla: Joensuun Yliopistossa opettava matemaatikko, rovanniemeläinen rehtori, jolla on Riitta niminen puoliso niinkuin minullakin ja sitten tämä arkkitehdin veitikka. Usein esiintyy myös maan kuulu jäärata-ajaja Ilkka Roininen, joka on tosin jo autuaammilla kentillä. Liekköhän saaneet toisetkin kaimat postia Saksasta, ennenkuin oikea mies on löytynyt?
|