|
Rautavaaralta Juhannus-päivänä.
"Täältä ei ole moneen vuoteen näkynyt mitään kuulumisia sanomalehdissä,
josta nähden luulisi täällä ei milloinkaan tapahtuvan mainittavaa,
vaikka täällä, samoin kuin muuallakin tapahtuu parempia sekä pahempia
seikkoja ihmisten keskuudessa. Valittamisen syytä totisesti meillä
olisi paljon niistä onnettomuuksista, mitä olemme saaneet kärsiä
edellisinä katovuosina, mutta ne onnettomuudet eivät "huutain huojene,
eikä parkuin parane." Tällä kerralla mainitsen vaan muutamia nykyään
vaikuttavia onnettomuuksia.
Pappipula
Seurakuntamme on jo toista vuotta ollut ilman pappia. Sitte kuin
rakastettu kappalaisemme h:ra J.W.Brand muutti täältä, niin ei meillä
ole muuta opettajaa ollut, kuin mitä Nurmeksesn papit, noin kerta
kuukaudessa, käyneet toimittamassa välttämättömämpiä papin töitä.
Rukiit
Rukiit ovat hyviä kaikissa uutisella kylvetyissä pelloissa, mutta vanhoilla kylvetyissä huonompia ja kaskimaissa peräti huonoja.
Pakkomyynnit
Pakkomyöntiä ruunun eloveloista on täällä vielä pidetty tämän kuun
11 p:nä, vaikka olemme kuulleet, että H.M. (Hänen Majesteettinsa, IR
Huom.) Keisari on armosta semmoiset puuhat kieltänyt jo menneen kuun
alussa. Sekin kumma on täällä tapahtunut, että kaksi maatilaa on
kansliassa myöty maksetuista ruunun verorästeistä ja niiden rehelliset
omistajat - kentiesi - ajetaan kohta mieron tielle. Kenessä vika on,
sitä lienee vaikia sanoa, vaikka "puusta katsoen" luulisi tuota
veron-kantajan syyksi.
Väärät huoneenhaltijat ja mammona
Pimeyttä täällä rahvas rakastaa, josta seuraa, että "väärät
huoneenhaltiat" saavat tilaisuuden tehdä itsellensä ystäviä toisten
mammonasta ja niin tavoin hyödyttävät itsiänsä.
Lehtiä kuntaan tulee vain muutama
Sanomalehteä ei tule koko seurakuntaan muita kuin yhdelle ainoalle
miehelle 1 U. Suometar, 1 Tapio ja 1 Suomen Lähetys-Sanomia, ja siinä
kaikki. Tästä arvaatte ystävälliset lukiani mitä meiltä on toivominen,
kuin sen lisäksi kiertävä koulummekin on sangen huonolla pohjalla.
Hirmuinen surma
Seurakuntamme väkiluku väheni viime vuoden hirmuisessa surmassa
sadoittain, jossa hupeni suuri osa parasta työvoimaa ja
toimeliaisuuttakin. Nykyinen väkilukumme on noin 1000:nen henkeä.
Siivottomuus ja hyväntahtoisuus
Siivottomuus joka päiväisessä elämässä on täällä jotenkin silmiin
pistävä, mutta ystävällisiä me olemme vieraita kohtaan, emmekä toivoisi
vääryyttä rakastavia olevan koko maailmassa, ei semminkään
oppineemmassa kansa-luokassa.
Salaviinaa Nilsiän puolelta
Viinan salapoltostakaan ei ole seurakuntamme aivan vapa, mutta Nilsiän
puolelta tänne enin viina kuletetaan, josta muutamat juopot hurjistuvat
ja juovat ruu´an perheensä suusta. Saapa nähdä, milloin Nilsiän
kunnallis-hallitus pääsee vaikutus-voimaansa joka uskottavasti
lopettaisi siellä salapolton levittämästä turmiota ympäristölle.
Hevosvaras kiinni!
Varkauksiakin täällä tapahtuu, vaikka niitä harvoin kultaan oman
kuntalaisten tekevän. Niin esimerkiksi viime huhtikuun 4 päivää vasten
yöllä varastettiin yksi vaalean-punanen 9 korttelia 2 tuumaa korkia
ruuna-hevonen ajokaluin kanssa, sekä yksi miehen turkki, sarkapöksyt ja
anturasaappaat. Samana yönä oli Rissasen talossa nähty eräs outo mies,
joka oli sanonut olevansa Kaavilta Niilo Tirkkonen. Näihin asti on
saatu se tieto, että sama mies on sitä hevoista kuljettanut Kaaville
päin; mutta sen omistaja Taavetti Rissanen on luvannut hyvän palkinnon
sille, joka ilmoittaa missä ruunansa nyt on. - Terveyden tila on
nykyään hyvä ja Juhannus-juhlaa vietämme tyytyväisellä ja kiitollisella
mielellä."
Rautavaaralainen
Tapio Lauvantaina 3 päivänä heinäkuuta 1869
|