|
Kauppias Martikainen perustaa kansakoulun |
| Tulosta |
|
|
Eipä ole usein nähty täältä kylmästä kylästä mitään kertomusta
sanomalehden palstoilla; tuskinpa milloinkaan. Nyt piirustan muutaman
sanan.
Olen kuullut puhuttavan, että kauppias Martikainen hommaa heti perustaa
aivan omilla yksityisillä varoillaan tänne raukkaan Rautavaaraan
kansakoulun pieniä lapsia varten. Tuskin kuntalaiset ottanevat osaa
siihen toimeen, koska jo on ennenki tarjottu kansakoulua, johon oli
mainittu M luvannut antaa kouluhuoneet ja maatilaltaan polttopuut.
Kumminki ovat ukot vastustaneet. Tuskin nyt heidän vastarintansa
auttaneen kuin ei pyydetä heidän apuansa.
Syy vastustamiseen heissä on se että pimeys heissä vallitsee. Sen
voivat muutamat kohdassansa huohmata, kun katsoovat omaan poveensa ja
siihen kuinka huonolla kannalla on täällä kansanvalistus ja lukutaito
y.m. Olisipa suotava, saada nähdä täällä pimentolassa senki päivän
valkeevan, että kylmää kansaa säteillään vihdoinki opin-valo
lämmittäisi; varmaan se kasvavissa lapsi-raukoissa hyvän vaikutuksen
tekisi. Vanhoista ei voi se paljon hyvää vaikuttaa, kuin ovat eksyneet
pimiään erämaahan, josta eivät löydä tienviittaa, joka heidät voisi
osottaa valkeuden kukkulalle.
Naapurin Ikku
Tapio Lauvantaina 23. lokakuuta 1880
|