|
Eipä kaukaan sanaakaan sanomalehdessänne ole näkynyt kirkkokunnastamme;
se näyttää siltä että hyö ei tahdo asioitansa yleisölle tiedoksi antaa,
eivätkä tahdo muitten elämästä mitään tietää, koska ei sanomalehtiäkään
tietääkseni tule kuin yhteen taloon koko kirkollemme; elämä on niinkuin
tyynnyrissä, josta henki ei pääse ulos eikä sisään, ja jossa ei
muuvalta mitään tarvittaisi; vain tosin tarvitaan täälläkin yleisön
yhteistä hyvää, elova ja sen hankkimista, varsinkin näinä huonoina
aikoina kuin nykyään on ollut.
Vain siitä on ollut hyvä ja jumalallekiitos kuin on metsämme rahaa
antaneet, joilla on saatu elova ostaa ja tarpeet edesauttaa. Vain
näitten rahain ajalla on tilat jääneet oikein hoitamatta, maanviljelys
ja karjan hoito huonollen kannallen, kuin tukkiin myönti ja niiden veto
loppuu ja ei maaviljelystä ja karjan hoitova alettane ahkeroida
paremmallen kannalle, niin on vastakin vajoo, hoikka huomeneksi, sanoo
vanha sananlasku. Vain nyt kasvit on hyvänpuoleiset; rukiista sanovat
lähtevän tynnyrin sadasta lyhteestä ja paikoin toistakin.
Ohrat erittäinkin niillä on joutunna hyvään teräänsä jotka oman pellon
siemenillä ovat kylväneet, vain monellako nyky aikoina omassa
hinkalossa siemenet on. -Jopa joutui tänäkin syksynä tuo harmaa parta
hall, öillä vasten 12 ja 13:ta päivää kylmi potaatin varsia, tupakoita
ja paikoin vihannoita ohriakin.
T. K-nen
Tapio Lauantaina 29. syyskuuta 1866
|