Kauppias Martikainen perustaa kansakoulun

Eipä ole usein nähty täältä kylmästä kylästä mitään kertomusta sanomalehden palstoilla; tuskinpa milloinkaan. Nyt piirustan muutaman sanan.

Olen kuullut puhuttavan, että kauppias Martikainen hommaa heti perustaa aivan omilla yksityisillä varoillaan tänne raukkaan Rautavaaraan kansakoulun pieniä lapsia varten. Tuskin kuntalaiset ottanevat osaa siihen toimeen, koska jo on  ennenki tarjottu kansakoulua, johon oli mainittu M luvannut antaa kouluhuoneet ja maatilaltaan polttopuut. Kumminki ovat ukot vastustaneet. Tuskin nyt heidän vastarintansa auttaneen kuin ei pyydetä heidän apuansa.

Syy vastustamiseen heissä on se että pimeys heissä vallitsee. Sen voivat muutamat kohdassansa huohmata, kun katsoovat omaan poveensa ja siihen kuinka huonolla kannalla on täällä kansanvalistus ja lukutaito y.m. Olisipa suotava, saada nähdä täällä pimentolassa senki päivän valkeevan, että kylmää kansaa säteillään vihdoinki opin-valo lämmittäisi; varmaan se kasvavissa lapsi-raukoissa hyvän vaikutuksen tekisi. Vanhoista ei voi se paljon hyvää vaikuttaa, kuin ovat eksyneet pimiään erämaahan, josta eivät löydä tienviittaa, joka heidät  voisi osottaa valkeuden kukkulalle.

Naapurin Ikku

 Tapio Lauvantaina 23. lokakuuta 1880

Leave a Comment