Pappi opettajana ja tapulin rakennustyö, arvio pitäjän sivistysoloista

Rautavaaralla Marraskuun 19 p.1885.

Eletään täälläkin, waikka tämä seurakunta on saanut huonomman maineen kuin ansaitseekaan. Wuosi saatiin hyvänpuoleinen rukiiden puolesta, waan ohrain kasvut onnistuivat hyvin huonosti.

Tämän seurakunnan pappi näyttää huolella kaitsevan laumaansa, ett´eivät joutuisi suden suuhun. Joka kunnialla kylvää, se ilolla niittää. Hän hyväntahtoisuudessaan ihan ilmaiseksi alotti wiime tiistaina pitämään pienten lasten koulua, johon lapsia oli kokoontunut puoliväliin kolmekymmentä.

Tämän seurakunnan isännillä on aikomus tänä vuotena ruveta rakentamaan uutta kellotapulia, jonka riitinki* on ollut valmisna 27 vuotta, vaan kun pappilan puustellin rakennukset eivät ole vieläkään valmiina, niin ei vielä tänä vuotena aloteta tapulin työtä. Kun pappila valmiiksi saadaan, niin harvoissa näin pienissä seurakunnissa löytyy niin puhtaasti rakennettua pappilaa kuin täällä on.

Muuten täällä on sivistyksen alku huononpuolisella kannalla, on joukossa semmoisiakin, jotka ovat saaneet vähän väliin olla sivistyneen herrasväen seurassa ja nyt luulevat jo olevansa sivistyneitä, oikeempa ylpeilevät siitä-, vaan ylpeys on lankeemuksen edellä. Minun luuloni on että he ovar erhetyksessä; ei sivistynyt ihminen koskaan voi olla raakamainen, ei juo väkeviä juomia, eikä koskaan humalassa hoipertele, eikä myöskään kauppaa niitä, niinkuin täällä on iloliemen kaupihtijoita.

Sawo 25.11.1885

*riitinki=rakennuspiirustus IR huom.

Leave a Comment