Rohkaisukirjoitus kansakoulun puolesta

Kansakoulu Rautavaaralla, joka avattiin viimeisenä päivänä syysk., on saanut runsaanpuoleisesti oppilaita, sillä näin harvaan asuttu paikkakunta, kuin tämä on, on lähettänyt kolmattakymmentä lapsistansa kouluun.

Koulun käyntiä onkin monella tavalla koetettu auttaa. On esim. eräs paikkakunnaltamme muuttanut kauppias lahjoittanut entisen lahjoituksensa lisäksi vaate-apua monelle oppilaalle ja aikoo vieläkin lahjoittaa vaatetta, jos köyhiä oppilaita tulisi kouluun. Ei tarvitse köyhäkään isä ja äiti kuin varustaa leipäpalasta lapsellensa, niin kykenisi kouluun. Ja saman ruoanhan lapset syövät kotonakin.

Ei siis muuta kuin pannaan vaan lapsiamme kouluun! Jos laimin lyömme koulun käymisen, on se sama kuin jos ostaisimme kynttilän ja sulkisimme sen vakan alle, ettei se pääsisi valoansa levittämään meille, kirj. meille

Savo Lauvantaina 2.p. marraskuuta 1889

Leave a Comment