Miltäpä tuntuisi istahtaa katettuun ruokapöytään, jossa ei olisi tarjolla juuri koskaan salaattia? Lapsuuteni ruokapöytä oli sellainen niin kuin muissakin rautavaaralaiskodeissa 1960-luvun alussa. Suomalainen ruokakulttuuri nykyään on tyystin toisenlainen kuin silloin. Ruuan valintaa ohjaavat 2010-luvulla mitä moninaisimmat arvot ja raaka-aineiden valikoimat ovat monipuolistuneet.
Lapsuuteni ruokapöytä seisoi tukevasti raaka-aineittensakin puolesta neljällä jalalla. Sen runkona olivat omasta navetasta saatava liha, munat ja maito. Toiseksi erottamaton osa päivittäistä ruokaa oli oman pellon peruna ja juurekset. Kolmanneksi merkittävin ruuan lähde oli metsästä saatava riista, jota syötiin elokuisesta sorsanmetsästyksestä kevättalven jänispaisteihin. Ympäri vuoden ruokalistalla oli oman järven kalaa. Ruoka oli runsaan lihan takia hyvin proteiinipitoista. Myös hiilihydraatteja saatiin paljon, kun viikoittain paistettiin 12 isoa ruisleipää tuvan uunissa. Päivässä oli kolmien pannukahvien välissä kaksi pääruokaa. Aamukymmeneltä, kun navettatyöt oli saatu tehdyksi, syötiin yleensä maitopohjainen velli tai puuro. Usein maidon seassa oli joko lohkottuja perunoita tai vanhenevia leivänpalasia voin kera. Lisukkeena saattoi olla suolakalaa. Kolmen maissa tarjottu puolinen oli tukevampi. Se sisälsi aina lihaa, riistaa tai kalaa. Iltapalaseksi saatettiin nauttia marjapuuroa, -kiisseliä tai jos lehmä oli poikinut, ternimaitoa. Kaupasta tarvittiin hankkia pöytään siis vain pieni osa.
Römeä-ääninen Jalmari on kyläkauppias. Seuraan ekaluokkalaisena isän ostosten tekoa. Ystävällisen kyläkauppiaan hyllystä löytyisi jauhoja ja lihaa leikeltyinä ruhon osina, mutta niitähän meillä on omasta takaa. Isän reppuun laitetaan pääasiassa kuivaelintarvikkeita, sillä kaupassa ei ole jääkaappia, liekö ollut sähköjäkään. Tänään mukaan lähtee mannaryyniä, kaurahiutaleita ja perunajauhoja. Osan kuivaelintarvikkeista puodin pitäjä annostelee ja mittaa vaa’alla irtotavarana. Lihapuolelta saatavilla on makkaraa: gotleria, lauantaita, meetvurstia ja metsämiehen herkkua, lenkkiä. Hedelmistä kyläkaupasta saattoi löytää appelsiinia tai banaania. Koulukas saa yhden pennin nallekarkkeja. Siinäpä se, ostoselämys. Eipä arvaa ekaluokkalainen, mistä valikoimista kestokassinsa täyttää 50 vuotta myöhemmin.
Jalmarin kyläkauppa on nyt tyhjillään niin kuin muutkin Rautavaaran kyläkaupat. Lapsuudessani 10 kilometrin säteellä kodista sai valita murkinansa neljän kaupan valikoimista. Viimeinen kyläkauppa lopetti pari vuotta sitten. Väen väheneminen kolmasosaan aikaansaivat kyläkauppakuoleman. Maaseudun toimivat tilat lopettelivat toimintansa Suomen EU-jäsenyydestä alkaen ja kylien vanhenevat mökkiläiset muuttivat kirkonkylälle. Kyläkaupoista sai vielä 1970-luvulla lähes kaiken mitä tilalla tarvittiin. Maatilojen pienenneissä perheissä ei enää tarvinnut tehdä 12 leipää viikossa. Nuoremmat maaseudun asukkaat hakeutuivat ansiotyöhön kodin ulkopuolelle.
Ruuan hankinta perheen pöytään on muuttunut 40 vuodessa ennen muuta siitä syystä, että yhteiskunnan rakennemuutos on muuttanut rajusti ruokakuntien kokoa, elämän tapaa ja kauppojen ruokatarjontaa. Suomalainen ruoka kautta aikojen – julkaisun mukaan (Suomen Ruokatieto ry 2016) kotiruoka on monipuolistunut viimeisten vuosikymmenten kuluessa paljon. Se koostui 1960-luvulla liha- ja kalakeitosta, läskisoosista, jauheliha- tai makkarakastikkeesta, makaronilaatikosta, hernekeitosta ja lihapullasta. Broileriakin sai kaupasta jo tuolloin – pakastettuna.
1970-luvulle tultaessa yleistyi ranskanleipä. Kauppoihin tulivat jogurtit ja aamiaismurot. Maitoa oli alettu muun muassa Pohjois-Karjala- sydänterveysprojektin innoittamana jalostamaan vähärasvaisemmiksi vaihtoehdoiksi. Kun jääkaappi oli jo 90 prosentilla kotitalouksista, tuoreen ruuan säilytysmahdollisuudet paranivat. Kauppojen vihannesvalikoimiin tuli muun muassa kiivi.
Seuraavilla vuosikymmenillä kauppoihin tulivat Suomen Ruokatiedon mukaan kiinankaali, laktoosittomat ja gluteenittomat elintarvikkeet. Tomaatin ja kurkun kulutus kasvoivat huimasti. Kauppojen valikoimiin otettiin yhä enemmän eineksiä. Ruuan säilytys piteni, kun joka kodissa oli pakastin. Ruuan valmistusta helpotti mikroaaltouuni ja vuosituhannen vaihteessa astianpesukonekin oli liki puolella kotitalouksista.
1900-luvun kahdella viimeisellä vuosikymmenellä suomalaisten ruokaan vaikuttivat Suomalainen ruoka kautta aikojen- julkaisun mukaan ennen muuta ensimmäiset ravitsemussuositukset. Muun muassa työpaikka- ja kouluruokailu pyrki noudattamaan niitä ja ohjasi kansalaisia terveellisempiin ruokavalintoihin. Niihin kuuluivat rasvaton maito ja voin vaihtaminen margariiniksi. 1990-luvulla margariini olikin jo voita suositumpi ravintorasva. Ruuan terveellisyys, kotimaisuus ja luonnonmukainen tuotantotapa alkoivat vuosituhannen loppuun tultaessa olemaan merkittäviä ruuan valinnan kriteerejä. Tuotteisiin ilmestyivät niistä kertovat symbolit helpottamaan kuluttajan valintaa. Lihapuolella valikoimiin ilmestyivät marinoidut jalosteet. 2000-luvun ruokatrendejä olivat pihvit ja leikkeet. Kalaa paistettiin ja valmistettiin uunikalaa. Vanha kunnon juhlaruoka, karjalanpaisti julistettiin Suomen kansallisruuaksi huolimatta pitsojen ja pastojen rynnimisestä ruokakauppojen hyllyille. Kansalaisia valistettiin 2010-luvulla valitsemaan elintarvikkeensa edullisimmin satokauden mukaan ja välttämään ruuan tuhlaamista.
Nyt 2020-luvulle tultaessa minun olisi tehtävä omat perusteluni, minkä pohjalta teen kahden hengen talouteni valinnat ruokahyllyllä. Minulle merkittävimpiä valintaperusteita ovat ruuan terveellisyys, edullinen hinta ja ruokavalion monipuolisuus. En tunnustaudu minkään erityisen ruoka-aatteen puolesta kiihkoilijaksi, mutta toki hankin luomua, lähiruokaa tai eettisesti tuotettua ruokaa, jos se ei maksa liikaa. Niitä tärkeämpi valintakriteeri on ruuan terveellisyys. Lapsuuden punainen liha ja ruisleipä ovat enää häviävän pienen pieni osa ruuastamme. Voi leivän päällä ja yli kolmen rasvaprosentin kotimaito tuntuvat minusta nykyään melkein kauhistukselta.
Ruokahyllyillä surffaillessani en voi ymmärtää, miksi ihmeessä kutakin lajia tarvitaan niin montaa erilaista. Olipa kysymys maidosta, juustosta, ruokakermasta tai leikkeleistä, on valinnan varaa yli kymmenestä erilaisesta tuotteesta. Leipää on hyllyssä kevyesti 30 erilaista. Tuotteita myydään värikkäillä, paljon lupaavilla pakkauksilla ja niihin painetuilla mielikuvilla. Välillä minua ärsyttää se, että ruokakaupan hyllyt täyttyvät pakkauksista, joita ilmankin ihminen pysyisi hengissä. Kaljaa ja virvoitusjuomia on tarjolla aivan liikaa, aterialle kun riittäisi ihan hanavesikin. Ruokakaupasta tullessa huomaan ostaneeni valtavan määrän ongelmallista muovijätettä. Ruoka on valinta, sanotaan. Nykyisessä runsaudenpulassa se onkin vaikea valinta. Mieluiten ostaisin vain viikosta toiseen tietyt vakiotuotteet, joiden tietäisin pitävän minut terveenä: Linnun lihaa, kasvisrasvoja, kuorimattomasta viljasta tehtyjä tuotteita ja mahan täydeltä vihanneksia, juureksia ja hedelmiä. Marjoja sentään löytyy omasta takaa.
En kaipaa lapsuuteni ruokapöytään. Niillä eväillä olisin jo aikapäiviä sitten kuollut sydänkohtaukseen. Lapsuuteni yksinkertaisessa kyläkaupassa oli kuitenkin jotakin, jota tänään kaipaan: ei liikoja valikoimia. Koetan parhaani mukaan olla stressaantumatta nykyisten ruokavalikoimien äärellä ja rajata perheelleni sopivat ruoka-ainekset niin minimiin, kuin suinkin mahdollista. Tänään voin valita monesta terveellisestä vaihtoehdosta. Se on minun ruokavalintani.