On ollut ilo todeta, että nyt Ylä-Savossa aletaan nähdä yhteisessä tekemisessä ”metsä puilta”. Eräiden yläsavolaisten kuntajohtajien ja alueen teollisuuden edunvalvojat ovat havahtuneet tärkeän äärelle: Ne haluavat (Iisalmen Sanomien innostamana!) tehdä yhteistyötä ja astua uudelle tasolle alueen elinvoiman kehittämisessä. Tässä vaiheessa on vielä turhan aikaista miettiä liikaa sitä, miten yhteistyö tulisi organisoida.
Tarvitaan ensin muutamia uusia pyöreän pöydän seminaareja, taikka pikemminkin aivoriihiä, jossa aihepiirin moninaisia langan päitä vedellään, solmitaan yhteen ja selvitellään. Nimittäin, uuteen dynaamisempaan toimintakulttuuriin on tarvetta astua ainakin työllisyydessä, liikennekysymyksissä, ammatillisessa koulutuksessa, alueen edunvalvonnassa ja niin edelleen. Prosessin alkuvaiheeseen tulee käyttää riittävästi aikaa. Ratkaisuaan odottavien ongelmien tarkempaan hahmottamiseen ja kehittämistoimien priorisoimiseen tarvitaan poikkihallinnollista ja – ammatillista otetta: näkijöitä ja ihmisiä, joilla on taito sanoittaa sitä, missä tarkkaan ottaen homma mättää ja miksi se mättää.
Näkisin mieluusti näissä alkuvaiheen työpajoissa hyvin kirjavan, mutta yläsavolaisittain juurevan joukon eri alojen asiantuntijoita etsimässä elinvoiman villakoiran ydintä. Osa ratkaistavista ongelmista voi lähteä nopeastikin kohti ratkaisuja. Niin pitää antaa rohkeasti tapahtua ja rakentaa niitä varten toimivat orgaanit, vaikkapa vain väliaikaiset. Toiset pulmat taas vaativat yhteistä muhittelua pitempään. Niitäkään munia ei pidä jättää hautomatta, koska se, että havaitaan toisten ongelmakohtien lähtevän ratkeamaan yhteistyötä tehden, antaa uskoa ja toivoa ratkaista myös vaikeammat kehityskohteet.
Kuntajohtajien tekemissä havainnoissa on paljon hyvää ainesta kehittämisprosessin lujaksi perustaksi: alueellamme tuotetaan kymmenes maamme maidosta ja naudan lihasta, teollisuutemme liikevaihto on kunnioitettavan suurta ja hajanaisesta kuntarakenteesta huolimatta emme ole vähäväkinen talousalue, meitä on viitisenkymmentä tuhatta!
Yksittäisen kunnan omat elinvoimapanostukset jäävät väistämättä vaatimattomiksi. Meilläkin Rautavaaralla puuhataan ensi vuonna alkuvaiheessa reilun 300 000 € Taimi-elinvoimarahastoa. Ei sen tuotolla (vaikka ne onnistuneesti sijoitettaisiinkin) kummoisia satsauksia paikalliseen yrittäjyyteen voida vuodessa tulouttaa. Lukuisat pienimpien kuntiemme toiminnot ovat olleet jo vuosia hyvin haavoittuvia, kun osaajia ei yksinkertaisesti saada tai kun kunta on yksinään liian pieni yksikkö joidenkin palvelujen tuottamiseen. Osana elinvoiman varmistamista onkin ihan vaan kunnan peruspalvelujen turvaaminen kaikissa Ylä-Savon kunnissa.
Työvoiman saatavuuteen vaikuttaa se, etteivät oppilaitokset ehdi aina valmistamaan uusia ammattilaisia niin vikkelään, kun tuotanto tekijöitä tarvitsisi. Ylä-Savossa, jossa kuntakeskukset ovat kaukana toisistaan, ongelmaksi voi tulla, löytääkö työllistyvän henkilön puoliso mielekkään työn läheltä ja ovatko perheen tarvitsemat palvelut hyvät ja lähellä. Niinpä tarvitaan lisäksi vielä pontevaa otetta pendelöinnin mahdollistamiseksi ja tuotannon liikenneyhteyksien turvaamiseksi.
Elinvoimaorganisaatioiden nimillä tai niiden tavalla järjestäytyä ei ehkä ainakaan kehittämisloikan alkuvaiheessa oli oleellista merkitystä. Rautavaarakin kuului vuosikaudet ministeriön päätöksellä vuosikaudet Koillis-Savon seutukuntaan, vaikkei sillä enää ollut maarajaakaan seutukuntaan, kun Juankoski ja Nilsiä olivat kadonneet kuntakartalta ja seutukunta hapertunut olemattomiin. Rautavaara liittyykin siksi vuoden alusta osaksi Ylä-Savon seutukuntaa.
Kaiken kaikkiaan hirmuisen iso savotta tässä on tiedossa. Toivon nyt sinnikkyyttä niille, jotka ovat saaneet vahvan herätyksen lähteä vaihtamaan isompaa vaihdetta yläsavolaiseen elinvoimaan. Olette niitä tulenkantajia, joita tämä aika tarvitsee!